Äitiysmuoti ja ajatuksia raskaudesta

Tänä päivänä äidit ovat tulleet trenditietoisemmiksi. Monet tietävät tarvitsevansa äitiysvaatteita kun on raskaana, ja äitiysvaatteidenkin on oltava trendikkäitä, totta kai. Voimme ensinnäkin iloita siitä, ettei äidit enää änge itseään omiin vanhoihin vaatteisiinsa, ainakaan housuihin, toki joku vanha paita voi mennä hyvinkin ison mahan kanssa – vaatetta ei varmasti voi käyttää enää sen jälkeen, koska se venyy. Äitiysvaatteet on erilaisia, sillä niihin on ommeltu joustovara tai resori ja on tehty venymään. Monet äitiysvaatteet ei näytä äitiysvaatteilta, sillä ne on niin taidokkaasti tehty, ettei lisäresori näy oikeastaan mistään. Myös imetysvaatteista ollaan saatu niin kauniita, että tavan tallaajakin voisi niitä ostaa – ainakin itse ajattelen näin, kun ensimmäisen kerran näin äitiysvaatteita. Ne ovat todella kauniita. Itse asiassa, asianhan voisi jopa ajatella näin, että tulen säästämään rahaa mikäli nyt ostan imetystopin joka ei näytä imetystopilta, mutta se päivä kun tulen raskaaksi, niin voin käyttää imetystoppia sen oikeaan tarkoitukseen. Imetysvaatteet löydät Mammas.fi äitiysvaatteiden verkkokaupasta.

Tällä hetkellä kevään trendivärit ovat erityisesti mintun vihreä sekä harmaa. Toki kesän pirtsakat värit, kuten keltainen ja pinkki pitävät pintansa myös. Syksyyn mentäessä ei varmaankaan ole yllätys, että tumma värimaailma ottaa paalupaikan, ja luumun väri tulee olemaan yksi pääväreistä syksyllä.

äitiyspaita nuorelle äidille
Etenkin odottaville äideille värit vaikuttaisi olevan tärkeä seikka. Raskauden aikana kliseet vahvistuu raskausajan vaatteissa, sillä kyllä se vaan niin on, että isompi kokoiset äidit valitsevat tummaa, eli mustaa ylleen, kun taas pienikokoisemmat mammat (ja ihmiset) uskaltavat kokeilla värejä rohkeastikin.
Raita on isomman ihmisen pelko, mutta printtikuviot sopivat myös isompi kokoisille. Kannattaa valita printtikuvio, joka on painettu koko kankaalle. Myös koko kankaalla jatkuva printtikuvio on hyvä valinta, sillä se aiheuttaa illuusion, eikä vaatteenkantajan koko enää näy niin selkeästi. Rohkaisen kuitenkin isojakin naisia käyttämään kaikkia ihania ja raikkaita värejä, eikä niitä kiloja tarvitse hävetä! Nainen, etenkin raskaana oleva nainen, on aina niin säteilevä ja kaunis.

Olen saanut seurata vierestä monia upeita raskaana olevia naisia, ja toisaalta odotan sitä aikaa itsekin. Tiedän, että se tulee olemaan hyvin erityistä aikaa. Kehossa tapahtuu niin paljon,  ihan jo pelkästään kehon koon muutos on iso asia. Joillakin saattaa olla paineita siitä, miltä etenkin raskauden jälkeen näyttää, ja jääkö raskausarpia, mutta arvethan kertovat elämästä. Myös erilaisia täsmä tuotteita on keksitty raskausarpien hoitoon, ja ihan pelkkä kookosöljy voi olla hyvä apu ihon syväkosteutukseen.

Mamalicious imetysvaatteita
Minusta on ilo saada seurata raskaana olevia naisia, ja kuunnella ja lukea niitä lukuisia keskusteluja, joita raskaana olleena käydään. SOME on hyvin aktiivinen tulevien äitien keskustelupaikka, ja siellä törmääkin mitä ihmeellisimpiin keskusteluihin – toisaalta niin upean avoimiin joista osallistujien yhteishenki oikein paistaa läpi. Jollakin tavalla uskon, että koska pääsen seuraamaan tätä aihetta niin läheltä, niin uskon, että raskausaika tulee olemaan ehkä jopa helpompi minulle. Tiedän jo valmiiksi mistä löydät avun, mistä löydän neuvolat, mistä ostaa vaatteet itselleni ja vauvalleni. Tiedän teorian, mutten tiedä tunnetta.
Tunnetta odotellessa.

Submit a comment